23.8.2009
Ja jatkuu :)
Valkosuklaatuorejuustokakku mustikoilla
pohja:
noin 200-250g digestive keksejä muruina
noin 100g margariinia
täyte:
8 liivatelehteä + 2 rkl kiehuvaa vettä
2 levyä valkoista suklaata, joko pandan tai fazerin leivonta...
200g maustamatonta tuorejuustoa
3/4 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
2 munan keltuaista
2 munanvalkuaista + 3/4 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
Hienonna keksit ja sulata margariini. Sekoita. Painele irtopohjavuuan pohjalle. Itse olen laittanut irtopohjavuuan ne irtoreunat vain kakkulautasen päälle, ja tehnyt siihen. Eli en sitä pohjaa käyttänyt ollenkaan...
Valmista täyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä. Purista liivatelehdistä liika vesi pois ja liuota ne kiehuvaan kuumaan veteen.
Sekoita tuorejuuston joukkoon liivate, sulatettu suklaa, sokeri, vaniliinisokeri, munankeltuaiset.
Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Vaahdota kerma. (teen nämä vaahdotukset yleensä ihan ekana valmiiksi). Yhdistä molemmat vaahdot tuorejuustoseoksen joukkoon. Kaada täyte vuokaan ja peitä vuoka alumiinifoliolla. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Noin neljä tuntia ennen (viimeistään!!!) tarjoilua, kaada kakun päälle pussillinen pakastemustikoita, päälle vielä liivatelehti (kylmän veden kautta kiehuvaan mehuun). Kokeilin kerran pelkkiä mustikoita, mutta tulee ruman näköiseksi kun ekat palat kakusta leikkaa!!
Synttäritarjoilua
16.8.2009
Hello Kitty-kakku Ystävälleni
Vaale sokerikakkupohja, välissä valkosuklaamoussea sekä viipaloituja mansikoita, sekä cappucinomoussea ja viipaloituja mansikoita. Päällinen sokerimassaa, koristeet sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta. Bling Bling-suihke antaa kivan säväyksen!
Onnea Piia 30v!!!
Meetwursti Voileipäkakku
FETA-METWURSTITÄYTTEINEN VOILEIPÄKAKKU
24 viipaletta paahtoleipää
n. ½ litraa lihalientä kostutukseen
600 g metwurstia pilkottuna
n. 220g ranskankermaa
kurkkusalaattia maun mukaan + majoneesia maun mukaan
400 g fetaa
150 g ranskankermaa
American dressing- hampurilaiskastiketta maun mukaan (Lidlistä saa munattomaan ruokavalioon sopivaa) + majoneesia maun mukaan
800 g ruohosipulituorejuustoa kuorrutukseen
koristeeksi meillä kurkkua, kirsikkatomaatteja, sitruunaa, leikkeleitä, viinirypäleitä yms yms..
Ohje otettu ja hieman mukailtu täältä: http://sillasipuli.blogspot.com/search/label/leivonnaiset%2Fsuolaiset